Kultivaattori PÖTTINGER SYNKRO 3030 NOVA on luomutilan tehokas rikanpoistaja
Joensuun Vehkapurolla maatalousyhtymänä maito- ja viljatilaa pitävät veljekset Jukka ja Tapio Juntunen hankkivat tilansa luomupeltojen rikkojen poistoon PÖTTINGER SYNKRO 3030 NOVA -kultivaattorin.
Juntuset ovat käyttäneet kolmirivistä nostolaitekultivaattoriaan keskikesän kesannon lopettamiseen sekä juolavehnän ja rikkakasvien poistoon pelloilta. Näppärän kokoisella, työleveydeltään kolmimetrisellä laitteella muokataan maata pinnasta lähtien edeten aina vähän syvempiin kerroksiin. Työsyvyyttä säädetään traktorin nostolaitteella. Ajo tehdään neljästä viiteen kertaan noin 10 päivän välein. ”Kultivaattori leikkaa maan pinnan kauttaaltaan läpi ja sekoittaa kasvijätteet, mutta ei käännä koko maata”, Tapio Juntunen selittää.
Yhdellä koneella sama lopputulos
Aiemmin Juntuset käyttivät rikkojen poistoon urakoitsijaa, jonka juolamuokkain oli kyllä tehokas, mutta muokkaaminen oli riippuvaista urakoitsijan aikatauluista ja niiden osumisesta yhteen hyvien säiden kanssa. Omilla äkeillä muokkausteho ei puolestaan ollut hyvä. Kultivaattorin ansiosta he pääsevät nyt yhdellä koneella samaan lopputulokseen, mihin aiemmin useilla koneilla.
”Kultivaattori säästää aikaa ja helpottaa työtä. Sen etuna on myös nopea työskentelyvauhti.”
Jukka Juntunen
Piikkirullilla erityistä tehokkuutta
SYNKRO-kultivaattorin terät ja hanhenjalat on muotoiltu niin, että maa, kasvijätteet, liete, kuivalanta ja katteet sekoittuvat voimakkaasti. PÖTTINGERin kultivaattoriin Juntuset päätyivät erityisesti valittavissa olleen piikikkään ROTOPACK-pakkerin takia. ”Piikkirullat sekoittavat ja nostavat juolavehnän juuret ja muut kasvinjätteet erityisen tehokkaasti maan pintaan kuivumaan. Työskentelyjakso vaatii poutakelejä, jotta aurinko pääsee kuivattamaan pintaan nostetut rikkakasvien juuret”, Tapio kertoo.
Kultivaattori on maata säästävän muokkauksen perustyökalu
Kasvijätteiden sekoittaminen maahan parantaa maan viljavuutta ja suojaa eroosiolta. Myös Juntusen tilalla kyntöä on tarkoitus jättää osalta pelloista pois ja tehdä enemmän matalamuokkausta kevytmuokkaimilla, mikä auttaa pitämään maan pinnan kasvipeitteisenä. ”Kultivointi pelkästään jättää maan pinnan liian epätasaiseksi tulevia nurmivuosia varten, joten lisäksi tasaamiseen tarvitaan jousipiikkiäestä”, Tapio selittää. Jatkossa kultivaattorilla on tarkoitus kokeilla myös lapiorullaäkeen sijaan viljan sängen muokkaukseen.