NHK:lla lomittajana työskentelevä Heidi Omari hoitaa navettaa, jotta tilallisilla on mahdollisuus pitää vapaata ja lomaa.

Eläinrakkaalle Heidi Omarille lomittajan työ on nappivalinta

Pääasiassa Heidi työskentelee Orimattilassa Vildenien tilalla, jossa kaksi Lely Astronaut A4 -lypsyrobottia lypsää noin 100 lehmää. Heidin tehtäviin kuuluvat eläinten tarkkailu- ja hoitotoimenpiteet sekä erilaiset ruokintaan ja puhtauteen sekä laitteista ja koneista huolehtimiseen liittyvät työt.

”Vuoron aluksi tarkistan tuotannonhallintaohjelmasta Lely Horizonista, mitä on tapahtunut. Tarkistan terveyshuomiot, epäonnistuneet lypsyt, utareterveyden ja laitteiden tapahtumat ja teen suunnitelman huomioitavien ja mahdollisesti lypsylle haettavien lehmien toimenpiteistä. Tämän jälkeen vuoro jatkuu erilaisia navetan töitä tehden”, Heidi kertoo.

Heidin vakituisella asiakastilalla lomittajan työ tehdään joko aamu- tai iltavuorossa yhteen putkeen. Aamuvuoron alku tehdään itsenäisesti, samoin iltavuoron loppu. Päivällä ollaan pari tuntia toisen työntekijän kanssa yhtä aikaa töissä. Myös isäntäväkeä on paikalla vaihtelevasti. Tilan kanssa päivät sovitaan ennalta, ja työviikkojen pituus vaihtelee. Maksimissaan työtä on kuusi päivää putkeen. Heidi on myös käynyt, ja käy tarvittaessa, lomittamassa muutamalla muullakin lähialueen tilalla. Silloin työpäivä voi olla kaksiosainen.

Heidin tehtäviin kuuluvat erilaiset navetan työt.
Heidin tehtäviin kuuluvat erilaiset navetan työt.

Heidillä on koulutuksena ammatillinen eläintenhoitajan perustutkinto, jossa hän on suuntautunut sekä tuotanto- että pieneläimiin. Työuransa hän on tehnyt tuotantoeläinten parissa, sillä koulusta valmistumisen jälkeen kutsui lomittajan työ. Robottilypsyn hän on oppinut työskentelyn kautta käytännössä.

”Rakastan mun työtä! Saan olla eläinten kanssa eikä tässä työssä ole kahta samanlaista päivää”, Heidi kertoo.

Lomittajan työssä Heidiä kiehtoo loputon mahdollisuus kehittyä ja oppia uusia asioita. ”Tilalla on järjestetty Cow Signals -koulutukset, joissa olen oppinut ohjaamaan lehmiä paremmin, mikä helpottaa tosi paljon lehmien käsittelyä. Viime vuonna kävin tilasiemennyskoulutuksen ja sain siemennysluvan näyttötutkinnolla. Olen myös oppinut tekemään pieniä huoltotoimenpiteitä robotille”, Heidi kertoo.

”Vaikka teenkin työtäni yksin, tiedän, että on minulla on myös työyhteisön tuki taustalla”, Heidi sanoo.

Lomitus on NHK:lla pilotointivaiheessa, ja tällä hetkellä Heidi on ainoa NHK:n palkkalistoilla työskentelevä lomittaja. Kuulostelemme kuitenkin lomituksen tarpeita eri puolilla Suomea, ja voit aina ilmaista kiinnostuksesi palveluun alla olevalla lomakkeella.

Kiinnostuitko lomituksesta tilallesi, kysy lisää:

[caldera_form id=”CF617bb7ceafe5e”]