Tilaa uutiskirje

Ajankohtaista

08.02.2019
NHK Group Suomen parhaiden työpaikkojen joukkoon

NHK Group on valittu parhaiden keskisuurten yritysten listalle Great Place to Work -tutkimuksessa. Listasijoitus oli 25. NHK oli mukana Great Place to Work -tutkimuksessa nyt toista kertaa. Tulos julkistettiin torstaina 7. helmikuuta.

Parhaiden työpaikkojen listalla NHK esiintyy melko harvinaisestikin maatalousalan toimijana. NHK:n kulttuuriin kuuluu pyrkimys olla alansa edelläkävijä, mihin istuu ajatus kehittää yritystä myös hyvänä työpaikkana. ”Kiitos parhaiden joukkoon sijoittumisesta kuuluu jokaiselle työntekijällemme. Pitkäjänteinen työmme hyvän työpaikan kehittämiseksi tuottaa nyt tulosta, ja sitoudumme kehitystyöhön vahvasti myös jatkossa”, toimitusjohtaja Oskari Korhonen NHK:lta toteaa.

NHK Groupin muodostavat NHK-Keskus Oy ja tämän tytäryhtiö NHKdairy Oy. NHK on kasvanut viime vuosina jo yli 140 hengen työpaikaksi. Perheyritys on silti onnistunut säilyttämään pienen yrityksen välittömän organisaatiokulttuurin. Entistä parempaa työpaikkaa rakennetaan jatkuvasti yhdessä keskustellen.

”NHK on onnistunut rakentamaan johdon ja henkilöstön välistä luottamusta, joka ruokkii yhteistä tekemistä, lisää onnistumisia ja vie kohti uusia ennätyksiä. Johto näyttää tärkeää ja arvokasta esimerkkiä monin eri tavoin, joista johdon kierrokset ympäri Suomen osoittavat, että työntekijöitä halutaan kuunnella ja tukea”, kuvailee Great Place to Work Finlandin yrityskulttuurin asiantuntija Joni Sarpo.

NHK:n tekemistä kuvastavat vahva yhteishenki, yhdessä tekeminen ja inhimillisyys. ”Työntekijät ovat aina valmiita auttamaan toisiaan ja ratkaisemaan haasteita yhdessä. Hyvä osoitus vahvasta luottamuksesta on työntekijöiden vapaus tehdä asioita siten kuin sen itse parhaaksi näkee. NHK onkin onnistunut rakentamaan vahvaa luottamuksen ilmapiiriä, joka näkyy positiivisena henkilöstökokemuksena, ja sen seurauksena yritys saa tunnustuksen yhtenä Suomen parhaista työpaikoista”, Joni lisää.

Great Place to Work® on koonnut listan Suomen parhaista työpaikoista jo 17 vuoden ajan. Tutkimus pohjautuu Great Place to Workin hyvän työpaikan määritelmään: hyvässä työpaikassa työntekijät luottavat organisaationsa johtoon, ovat ylpeitä siitä, mitä tekevät ja nauttivat työkavereidensa kanssa työskentelystä. Great Place to Work® tutki viime vuonna noin 150 organisaatiota, joissa työskentelee yhteensä noin 45 000 työntekijää. Näistä organisaatioista 50 tutkimuksessa korkeimmat pisteet saanutta julkaistiin Suomen parhaat työpaikat 2019 -listalla.

suomen_parhaat_tyopaikat_logo


Takaisin uutisiin

Rahoitusratkaisut ikoni

rahoitusta
TILAN tarpeisiin


Lue lisää ›

koeajo

VARaa
jcb-koeajo!


Lue lisää ›

huoltoverkosto

24/7 Robotti-
huoltoverkosto


Lue lisää ›